24. huhtikuuta 2016

Viikonloppu

Ei ainakaan ohjelmaa puuttunut nyt viikonloppuna. Lauantaina (eilen) varattiin tunnin kimppauinti koirauimalalta, kun se on ollut kovin mieluinen paikka koirille. Mukana oli meidän kaikki kolme omaa ja sitten Jillan pojat Alvin ja Tarmo. 
Viisikosta ruskeat kelpiet ovat oikeita vesipetoja (Jilla, Tamsku, Alvin) ja noutavat niin mielellään vedestä leluja. Hilda lähti lyhyestä matkasta hakemaan lelua jo parikin kertaa ja se selvästi vedestä tykkää! Tarmon mielestä vesi ei nyt niin mukavaa ole, mutta ihan hyvä uintitekniikka sillä oli. Aika mutkattomasti saatiin viisi koiraa uitettua, kun jaettiin niin, että oli 2-3 kerrallaan. 

Tänään sitten käytiin raveissa, kun siellä oli perhetapahtuma ja ajateltiin että se olisi Hildalle hyvää kokemusta. Samalla nähtiin myös Jillan kasvattajaa Tuulaa. Hildis pääsi ilman kelpieitä mukaan, että ei ole aina kaverit tukena. Reipashan tuo heeleri on, moikkasi mukavia koirakavereita, ei hätkäyttänyt kuulutukset eikä kyllä ponitkaan. Ainoastaan pienet lapset vähän ujostuttaa, mutta eipä meillä ollessa Hilda ole juuri pieniä lapsia edes nähnyt. 

Sitten oltiin Kiitorekulla, tämä oli meidän treeniryhmän viimeinen kerta tälle keväälle. Mukana oli Jilla sekä Hilda. Treenikaveri toi näyttelypöydän, kiitos siitä! Hyvin meni Hildalla pöydällä olo, samoin liikkuminen ja seisominen ihan ok. Hallissa treenasi myös collie ja Hilda pääsi taas vapaaksi treenaamaan tokoa. Hyvin kesti hanskassa! Myös pientä putkirallia tehtiin, se on kyllä heelerin mieleen! 
Jillan kanssa hyppynoutoa, seuruuta, paikkamakuuta ja kaukoja. Kaikki muut sujui ihan hyvin, paitsi että kaukoissa tekee välillä vääriä vaihtoja ja edelleen esim. seiso-istu vaihto on vaikea. 

Tätä kansiota on kyllä luettu aikaisemminkin, mutta otan taas iltalukemiseksi :)
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti