6. elokuuta 2016

Tamsku hieronnassa

Osallistuin koiran kotihieronta oppitunnille viime torstaina. Meidän koirista mukaan pääsi Tamsku, joka oli melko hienosti koko hieronnan ajan. Jaksoi vaihtelevia hetkiä olla pitkällään, välillä lyhyemmän ja välillä pidemmän ajan. Tärkeitä oppeja sain. 

Eilen treenattiin rallytokoa Jillan ja Hildan kanssa. Jilla teki tasaisen varmaa työtä ja se olikin tosi innoissaan päästessään treenaamaan. Hilda oli jo heti alussa kiinnostunut muista koirista, muista ihmisistä ja haistelemaan kylttejä (lue kiinnostunut kaikesta muusta kun ohjaajasta). Kokeiltiin kuitenkin mennä kylttejä ja aika heikolla menestyksellä. Kävi ottamaan omaakin päähän, kun homma ei toiminut, joten Hilda autoon ja kohta uutta yritystä. Noh, uudella yrityksellä oli jo toisenlainen tekemisen meininki. Jo ennen ensimmäistä kylttiä tajusin pitää Hildan kontaktin ohjaajassa ja Hildis tekikin viisi kylttiä tosi hienosti. Olisi ehkä tehnyt enemmänkin, mutta ajattelin lopettaa vielä kun homma meni kuten piti. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti