19. helmikuuta 2017

Rallykoe

Tänään oltiin Jillan kanssa rallytokokokeessa. Ei mennyt hyvin! Tai meni ihan ok, mutta muutama isompi pistemenetys osui kohdalle, jonka takia ei saatu hyväksyttyä tulosta. 

Suurimmat pistemenetykset tuli siitä, että kyltillä "koira eteen-vasemmalta sivulle" Jilla teki perusasennon loppuun. En tajunnut uusia ja jälkeenpäin ajateltuna se ei ehkä olisi auttanut, koska olisi varmaan tehnyt saman uudestaan. Spiraali vasemman kautta oli vaikea, kun Jilla edistää seuraamisessa. Loppupäässä rataa oli vielä "koira eteen-vasemmalta sivulle-istu", jonka itse ohjasin oikealta puolelta. Ihan oma vika! 

Mutta Jillalla oli mukavaa, se sai vähän omaa aikaa ilman Hildaa. Vire pysyi hyvänä kokoajan. Jos vielä uudestaan kisataan niin tiedetään ainakin mitä treenata, eli: 

  • Seuraamisessa edistäminen pois, jotta vasemmalle tehtävät liikkeet on helpompia
  • Kyltillä "eteen-vasen/oikea sivuille" olisi tehtävä niin ettei lopussa tule perusasentoa. Tämä on vaikea siksi, kun Jillan kanssa on kuitenkin aikoinaan tehty paljon tokoa ja tuo perusasento on vahvana sieltä.  
  • Sitten vielä ohjaajan on oltava kylttien kanssa tarkka ja ohjattava ne oikein, jotta koirakin voi tehdä ne oikein.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti