1. joulukuuta 2016

Treenijuttuja

Tänään oli tarkoitus kuvata Hildan treenejä videolle ja laittaa tänne, mutta minulla ei aamulla tullut ääntä juuri ollenkaan, joten se suunnitelma nyt siirtyi. 

Kirjoittelen kuitenkin hieman. Meillä taitaa olla yhdeksän treenikertaa agilityn valmistavat-ryhmässä takana (plus kotiläksyt tietty), enkä olisi ikinä uskonut kuinka paljon edetään tässä ajassa. Olen kyllä hirmuisen ylpeä Hildasta. 

Eilen esimerkiksi treenattiin paikallaanoloa siten, että toisella kentällä oli menossa agitreenit ja meidän puolella oli treenikaverin vuoro olla kouluttajan opissa. Mentiin Hildan kanssa suunnilleen puoleenväliin hallia ja tehtiin niitä paikallaanoloja. Ja arvatkaas, ne onnistui ja keskittyminen oli kokoajan minussa. 
Taistelutahtoahan Hildassa on paljon ja sille lelupalkka on huippujuttu. Ennen ryhmässä aloittamista vähän jännitin sitä lelulla palkkaamista, kun en ollut osannut opettaa sitä lelun palautusta takaisin. Meille on kuitenkin alusta asti sopinut "kahden lelun taktiikka" ja nyt Hilda välillä jopa palauttaa lelua minulle. Tosi isoa edistymistä! 
Kolmas asia, josta haluan vielä erikseen mainita on erilaisten tehtävien ja temppujen tarjoaminen. Siinä heeleri on aika hyvä ja sitkeä. Nyt aina ekana tarjoaa maahanmenoa tai peruutusta, mutta sitkeästi miettii eri vaihtoehtoja. Eilen käveltiin agilityhallilla putken ohi ja yhtäkkiä Hilda hyppäsi sen putken päälle! Ajatteli, että kaikenlaisia temppuja kannattaa palkan toivossa yrittää... 

Jotta ei menisi vaan hehkutukseksi niin toki jotkut asiat ovat haasteellisia. Meillä se haasteellisin on ehkäpä se, että Hildis odottaisi seinässä kiinni omaa vuoroaan. Tämä onnistuu siis tosi hyvin niin, että minä olen siinä lähellä, niin silloin Hildakin odottaa hiljaa ja nätisti vuoroaan. Mutta jos otan välimatkaa, niin sehän ei enää sitten onnistu hiljaa ja nätisti. Heelerin mielestä siinä on varmaan isona riskinä se, että tekisin jonkun muun kuin hänen kanssa treeniä ;-)


Tässä Elvi, joka kävi lenkkeilemässä meidän kanssa pari päivää sitten. Meillä ei tosin ollut näin kauniit maisemat, tämä kuva on muualta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti