24. heinäkuuta 2017

Rotukoiratko kalliita?


Pistää välillä ihmettelemään keskustelut koiranpentujen hinnoista. "Sekarotuiset vastaan rotukoirat" tyyppiset keskustelut pyörivät netissä säännöllisesti. Noh, hieman omia kokemuksia ja näkemyksiä ajattelin kirjoittaa, kun joskus hämmästyn suuresti siitä, että kuinka rotukoirien kasvatusta pidetään ainoastaan bisneksenä, mutta sekarotuisten kasvatusta ei (toki vahinkopentueita on, mutta on myös niitä jotka sekarotuisia tarkoituksella kasvattaa).

Olen itsekin joskus kuullut jonkun sanovan, sen jälkeen kun meiltä on pentuja luovutettu, että sait varmaan hyvän tilin niistä. Voi miten väärässä ovatkaan. On varmasti kasvatusta, missä mennään siitä mistä aita on matalin ja tarkoituksena on saada sitä tiliä. Mutta tuntuu, ettei joillakin ihmisillä ole juurikaan käsitystä siitä, että aika paljon tulee kuluja ennenkuin päästään vaiheeseen, että pentuja luovutetaan. 

Esimerkiksi, terveystarkit ja mahdolliset kokeet, testit ja näyttelyt. Sitten kun päästään vaiheeseen, että voi urosta alkaa etsimään, voi mennä paljonkin aikaa löytää se sopiva. Käydään sitä mahdollisesti etukäteen jossakin katsomassa ja tutustumassa. Sitten vielä jos ottaa progetestejä ennen astutusta, siementää esim. ulkomaisella uroksella, ottaa herpesrokotuksia, käyttää ultrassa tai röntgenissä. Pentuja hoidetaan hyvin, syötetään laadukasta ruokaa, ostetaan pentupaketteja, pentutestataan, eläinlääkärin tarkastuksia, madotuksia, sirutukset. Rekisteröintimaksut ja maksut uroksen omistajalle. Tutustutaan pentujen tuleviin omistajiin. 

Aika paljon voi siis kulua aikaa ja rahaa. Enkä siis halua valittaa siitä, ollaan tehty terveystarkkeja ja käytetty näyttelyissä/kokeissa niitäkin koiria joita ei olla jalostukseen edes käytetty. Mutta se, että mielestäni sekarotuisten teettäminen on enemmän bisnestä kuin rotukoirien. Aika moni kulu jää niiden kohdalta pois. Sekarotuiset pennut toisinaan maksavat lähes rotukoiran verran. Sitten kuulee että ne ovat terveempiä. Mutta tehdäänkö sekarotuisille lonkkakuvauksia, silmäpeilauksia jne.. Enkä tarkoita sitä että terveyttä voidaan mitata pelkästään tarkastustulosten perusteella, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. 

Välillä tuntuu, että moni ei hahmota sitä, että kuinka paljon aikaa ja rahaa kuluu siihen, ennenkuin pennuista mitään saa. Ja jos kaikki ei menekään, kuten on suunniteltu, sitä huolta/murhetta/pettymystä ei voi edes rahassa mitata. Jos itse kasvattaisin rahan takia, olisin lopettanut tämän touhun jo aikaa sitten ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti