3. huhtikuuta 2016

Hilda 7kk ja päivän treenit

Hilda on jo tänään 7kk, eli saa osallistua ihan tavallisissa näyttelyissä jo pentuluokkaan. Synttäreiden kunniaksi käytiin Mustissa ja Mirrissä tuhlaamassa Ryp-3 sijoituksesta voitettu lahjakortti, jolla heeler tienasi itselleen 4kg Royalia. Siellä hyödynnettiin vaaka, joka näytti painoksi 6,2 kg. 

Päivän Kiitorekun treenivuorokin meni ihan mukavasti. Tässä tiivistettynä:

Hilda aloitti näyttelyjutuilla. Treenikaveri katsoi hampaat ja muutenkin kopeloi, meni hyvin. Otin ihan näyttelyhihnan mukaan, joten liikutin ympyrän ja edestakaisen. Tässä on tullut kehitystä, kun yhtään ei yrittänyt nuuskia maata tasi vetää. Toisaalta ei kyllä ollut vielä muita koiriakaan hallissa häiriöksi. Ainut miinus siitä, että pitää katsekontaktia liikkeen aikana, mikä näkyy etuliikkeissä. Mutta en viitsi nyt vielä nipottaa siitä. 
Hilda teki myös pari kertaa agilityn putken ja puomin. Pentu on tosi reipas ja innokas kyllä. Lisäksi vähän seuruuta, perusasentoja, maahanmenoja sekä vetoleikkejä. Hilda teki kaikkea muuta paitsi putkea hihnassa, koska en uskalla päästää hallissa sitä irti jos muut koirat treenaa. Kun en voi antaa takuuta sille, ettei mene katsomaan muita koiria ja siten pilaa niiden treenejä. Toisaalta pitäsi kokeilla miten kestää minun luona, vaikka olisikin toinen koira, mutta pitää jonkun kanssa siitä kokeilusta sopia. Ettei haittaa, vaikka kävisikin moikkaamassa.

Jilla teki hyppynoudon, joka sujui muuten erinomaisesti, lopussa vain perusasento jäi vähän väljäksi. Kaukoja tehtiin myös ja kerrankin treenattiin sitä vaikeinta, seiso-istu vaihtoa. Liikeestä istuminen onnistui ekalla, joten ei otettu uudestaan. Luoksarin stoppi oli myös hyvä. 

Tamsku teki pari seuraamiskaaviota ja täytyy sanoa, että se meni hirmu hyvin! Käännöksetkin oli tosi napakat ja seuruupaikka justiin siinä missä piti. Liikkeestä seisominen onnistui, tosin annoin pienen vartaloavun. Noutokapulaan liittyvät tehtävät sen sijaan olivat tänään vaikeita. Tiputteli kapulaa lähes heti sen jälkeen, kun oli sen maasta nostanut. Lisäksi mokoma vähän kiukutteli, nimittäin yritti vain tökkiä nenällä kapulaa ja olisi siitä halunnut palkkaa, hah! Lopuksi sai vielä humputella agilityn puomilla, jota olisikin kipittänyt edestakaisin vaikka kuinka monta kertaa. 

 Aika paljon ehtii yhden tunnin aikana tekemään. Aikaisemmin olen sanonut, etten ota kuin kaksi treenivuorolle kerrallaan, että kolmessa on liikaa. Mutta hyvin kesti ajatus sekä hermot, ainakin tällä kertaa ohjaajalla. Kun kaksi odottaa autossa vuoroaan ja yhden kanssa terkee lyhyen treenin niin homma toimii. 

Hilda 7kk

H ja J leikit tänä aamuna 

"Joko me päästäs treenaa?!"

Pari päivää sitten jäällä, hetken malttoi heeleri poseerata. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti