Tällä päivämäärällä, tasan kaksi vuotta sitten haettiin Hilda meille. Pitkän odotuksen jälkeen oli pentu talossa. Hildan kanssa yksi parhaista asioista on se, kun työpäivän jälkeen tulee kotiin, se hyppää syliin ja oikein painaa pään vasten kaulaa.
31. lokakuuta 2017
7 viikkoa takana ja pari vielä edessä
Otsikossa se tärkein lukeekin. Eilen näin Rokaa ja kyllä oli vatsa pyöristynyt ihan mukavasti. Vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa odottaa. Alla oleva kuva on eilen otettu, jolloin ensimmäisestä astutuksesta tuli kuluneeksi 7 viikkoa. Ylihuomenna nään seuraavaksi Rokaa, päivitän sitten taas kuulumisia.
24. lokakuuta 2017
6 viikkoa takana
Kävin eilen Rokaa katsomassa, nyt on jo 6 viikkoa odotusta takana. Tämä tarkoittaa sitä, että viimeinen kolmannes vielä edessä, eli noin 3 viikkoa synnytykseen.
Kalenterissa oli merkintä rallytokon kisasta, joka olisi isänpäivänä eli 12.11, mutta sinne en nyt ketään ilmoita, koska saattaa hyvin olla, että silloin Roka synnyttää.
Iloinen ja innokas mammakoira oli, matolääkekuurin saanut ja ruokavaliota muutettu tiineelle nartulle sopivaksi. Pentulaatikko on jo ennestään. Nyt vain odotellaan...

Tämä on maanantaina otettu kuva, eli silloin 41vrk astutuksesta
17. lokakuuta 2017
5 viikkoa odotusta takana
Rokalla tuli nyt kuluneeksi 5 viikkoa astutuksesta. Kohta saa sitten matolääkityksen. Pentunappula on samaa mitä söi edellisessäkin tiineydessä. Menisipä aika nopeasti, en malttaisi millään odottaa pentujen syntymää.
Tässä on Rokan poika Papi, kuva on Suskun ottama
10. lokakuuta 2017
Ultrasta hyviä uutisia
Roka kävi tänään tiineysultrassa ja pentuja siellä näkyi! Ihana juttu. Ultran perusteella ei vielä tarkkaa lukumäärää voi tietenkään sanoa, mutta eläinlääkärin veikkaus oli, että neljä pentua siellä voisi olla. Saa nähdä sitten onko "salamatkustajia".
Jillan ekan pentueen kohdalla ultra näytti neljää, syntyi kuusi. Rokan edellisen pentueen kohdalla ultra näytti kahta ja syntyi kolme.
Kyselyitä on tullut mukavasti ja nyt näyttäisi siltä, että urospennuista olisi enemmän kysyntää. Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin, kodit selviää sitten aikanaan.

Roka omistajansa kanssa, Suskun ottama kuva <3
7. lokakuuta 2017
Peukut pystyyn
Ensi viikolla tulee Rokan astutuksesta kuluneeksi 4 viikkoa ja tiineysultraan ei ole enää montaa päivää. Pitäkää peukkuja pystyssä, että saamme hyviä uutisia. Alla Sukun ottama kuva.
1. lokakuuta 2017
Lokakuu jo
Tässä kuvia mitä otettiin, kun käytiin retkellä tänään.
Huomenna tulee kolme viikkoa Rokan astutuksesta, eli noin kolmannes (mahdollisesta) tiineysajasta on takana. Aika tiineysultraan on jo varattu, jännittävää!
Huomenna tulee kolme viikkoa Rokan astutuksesta, eli noin kolmannes (mahdollisesta) tiineysajasta on takana. Aika tiineysultraan on jo varattu, jännittävää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)