27. syyskuuta 2022

Nastan pennut 3 viikkoa

Nastan pennut ovat huomenna 3 viikkoa, mutta otettiin kuvia jo tänään, kun oli vapaapäivä eli valoisaan aikaan kotona ja sattui vielä hyvä ilmakin. Pennut pääsivät myös nurmikolle muutamaksi minuutiksi ja ainakin kaksi pentua teki pissat ulos. Taitavat pienet.

Tänään onkin ollut paljon uutta ja ihmeellistä, sillä muuttivat myös tuohon meidän kodinhoitohuoneeseen eli saivat enemmän tilaa. Hyvin on kaikki muutokset pennuilta sujuneet. 

Hilda pääsi myös tutustumaan pentuihin ja oli niistä kovin mielissään. 

Lenni

Susu

Suffeli

Kismet

Ensimmäinen ulkoilu tänään





24. syyskuuta 2022

Dino ja Maija näyttelyssä

Riihimäen näyttelyssä tänään

Sabletail's Kharisma "Maija" Eri/2 SA

Sabletail's Mundo "Dino" Eri/2

Molemmille junnuille hyvät arvostelut :)

Tuomarina Tarja Löfman



21. syyskuuta 2022

Nastan pennut 2 viikkoa

Pennut ovat tänään jo 2 viikkoa. Harjoittelevat jo kovasti kävelemään, ottavat jo toisiinsa kontaktia ja kehittyvät muutenkin uskomatonta vauhtia. Nasta kävi maanantaina haavakontrollissa ja hyvin on lähtenyt paranemaan. Nasta on erinomaisen hyvä emä edelleen ja se on muutenkin aivan ihana koira kaikinpuolin. 

Eilen leikattiin pentujen kynnet ja alla olevat painot ovat myös eilen otettu, jolloin pennuilla oli ikää 1 viikko ja 6 päivää. 

Lenni 1280g, Susu 1200g, Suffeli 1130g ja Kismet 1190g. 

Ylärivissä Lenni ja Kismet, alarivissä Susu ja Suffeli 



20. syyskuuta 2022

Dinon ja Renan näyttelyt

Jyväskylän ryhmänäyttelyssä 11.9 Sabletail's Mundo "Dino" oli ensimmäistä kertaa junnuluokassa.

Hieno oli tulos:

PU2, Jun-Sert, Vsp-Jun, Vara-Sert

Tuomari Tanya Ahlman-Stockmari


Hyvinkään näyttelyssä 17.9

Sabletail's Cake Pops "Rena" PN1, Sert (kolmas!) ja Rop

Sabletail's Mundo "Dino" Eh

Tuomarina Tuire Okkola

Paljon onnea Nenna sekä Anniina!




16. syyskuuta 2022

11. syyskuuta 2022

Nastan pentujen kuulumisia

Kertaan vielä vähän menneitä tapahtumia, tämä on siitä kätevä paikka että jää sitten itsellekin asioita muistiin. Eli pennut syntyivät keskiviikkona 7.9, päivää ennen laskettua aikaa. 

Nastan lämmöt tippuivat tiistaina 6.9 klo.06:30 jolloin lukema oli 36,7. Lämmöt lähti samana päivänä nousuun, klo.19 lukema oli 37,0. Synnytys lähti etenemään hyvin, 7.9 klo.09:24 meni vedet mutta sitten meni muutamia tunteja ettei ensimmäistä pentua kuulunut. 

Lähdimme eläinlääkäriin ja taisi olla noin klo.12:30 kun pääsimme sinne paikalle. Eläinlääkäri tutki Nastaa ja totesi että ensimmäinen pentu taitaa olla hankalassa asennossa. Ensin kuitenkin halusi kokeilla kalkki ja oksitosiini, olisiko siitä ollut apua. Ei ollut, yrityksistä huolimatta pentua ei saatu tulemaan. Tilannetta tarkasteltiin ultralla ja kaikilta pennuilta löytyi syke. Toinenkin eläinlääkäri kokeili auttaa ja totesi saman, että pennun asento vaikuttaa hyvin hankalalta. 

Sektioon päätyi tämä homma ja olikohan noin klo.15:30 kun saimme pentuja hierottavaksi ja toki niitä piti lämpimänä pitää. Olivat sektion jälkeen vähän unisia ja velttoja, joku enemmän ja toinen vähemmän. Siitä ne kuitenkin virkosivat ja olivat sitten oikein tomeria pentuja. Nasta oli alkuun toki lääketokkurassa, mutta alusta asti hoiti pentuja hyvin ja otti ne heti omakseen, onneksi. 

Pennuista poika on isoin ja jossakin valossa aavistus vaaleampi väriltään kuin kaksi siskoa. Vaalein tai punaisin on Susu, jolla myös pieni valkoinen merkki rinnassa. 

Tässä pentujen painoja syntymäpäivältä klo.19:50. Ovat siis ehtineet maitoa saada, joten ihan varsinaisia syntymäpainoja emme tiedä. 

Akseli (joka nykyisin Lenni): 383g
Susu 298g
Suffeli 317g 
Kismet 360g 

Painoja 8.9 klo.17 

Lenni 430g 
Susu 348g 
Suffeli 335g 
Kismet 390g 

Painoja 9.8 klo.9:15 

Lenni 473g 
Susu 390g
Suffeli 380g 
Kismet 430g 

Painot ovat vain sellaisia suuntaa antavia. Meidän vaaka on herkkä ja pennut eivät pysy paikallaan, joten lukema vaihtuu aikamoista tahtia! 

Haava näyttää siistille ja maitoa tullut tosi hyvin. Nasta on erinomaisen hieno ja hyvä emä. Toki olen mestari olemaan asioista huolissaan, joten onhan tämä ollut aika rankka viikko. 

Pojalle oli heti alusta asti koti olemassa. Muuten en ole kotijuttuja ehtinyt miettiä yhtään. Odotetaan vielä vähän että pienet kasvaa. Sen tiedän kuitenkin, että kaikille sellaisille joille olisin pennun suonut, ei valitettavasti tule riittämään. Näistä on ollut todella paljon kysyntää, kiitos kaikille mielenkiinnosta. 


Alla olevissa kuvissa pennut ovat 3 päivää. 
Järjestys menee niin että Lenni, Susu, Suffeli ja Kismet. 






8. syyskuuta 2022

Nastan pennut ovat syntyneet!

Eilen syntyi Nastalle 1 uros ja 3 narttua! Ensimmäinen pentu oli huonossa asennossa tulossa, joten lopulta pennut syntyivät sektiolla. Kaikki on kuitenkin toistaiseksi mennyt hyvin.

Päivitän lisää myöhemmin. Työnimetkin alkaa olla muodostuneet.
Poika on Akseli, pienin tyttö Susu, keskimmäinen tyttö Suffeli ja isoin tyttö Kismet.
Pennut ovat oikein virkeitä, lähteneet kasvamaan ja kaikinpuolin ihania.
Nasta on sektiosta huolimatta hyvä ja huolehtiva emo.

Pennut eilen, syntymäpäivänään

Tämä kuva on tänään otettu

4. syyskuuta 2022

Näyttelytuloksia

3.9 Helsinki, tuomarina Tuire Okkola 
Sabletail's Cupcake "Tikki" EH/1


3.9 Joensuu, tuomarina Helle Bekker, ryhmätuomari Maija Lehtonen
Sabletail's Rocky Road "Rafa" PU1, ROP, RYP4 !

Sabletail's Brazil "Milo" PU2, Sert, Rop-Jun, Jun-Sert
(omistajan sekä koiran ensimmäinen näyttely)


4.9 Oulu, tuomari Oliver Simon 
Sabletail's Magnifika "Usva" EH/1

Kiitos kaikille aktiivisuudesta!