29. joulukuuta 2018

2018 kooste

Blogiin on aina kiva vuoden lopussa pysähtyä miettimään mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään. 

Jilla - ikää tuli mittariin 11 vuotta ja minusta se on ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. 
Rallytokossa kisattiin kerran, saatiin hyväksytty tulos ja sen myötä koulari RTK2 ja seuranmestaruus avoimesta luokasta! 
Kerran kisattiin myös epävirallisessa rallytokossa, mistä saatiinkin täydet pisteet ja voitto. 
Mummeli jäi ansaitusti eläkepäiville kisoista, mutta toki sai jatkossakin olla treeneissä mukana ja tehdä asioita joista tykkää. 
Näyttelyissä käytiin kaksi kertaa, tulokset olivat toisesta näyttelystä Vsp + Vsp-veteraani ja toisesta Pn2 + Rop-veteraani ja upeasti Bis2-veteraani! 



Tamsku - täytti 8 vuotta eli tuli veteraani-ikään ja treenaili välillä meidän mukana pääasiassa rallytokoa. 
Käytiin kisoissakin ja Tamsku sai hyväksytyn tuloksen ja sen myötä rallytokon koulutustunnuksen RTK1. 
Näyttelykehässä käytiin pitkästä aikaa ja itseasiassa Tamsku esiintyi ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Hyvin meni, tuloksena Pn2 + Nord Vara-Sert + Rop-veteraani. 




Hilda - täytti tänä vuonna 3v. Treenattiin agilityä omatoimisesti ja kisattiin epävirallisissa kisoissa. Ne meni paremmin kuin olisin osannut odottaa, saatiin tehtyä usea virheetön rata putkirallissa sekä mölliluokassa. Kepit ovat vaatineet enemmän harjoittelua ja sen vuoksi ei olla virallisissa vielä kisattu. Nyt alkaa sekin este olla mallillaan pikkuhiljaa, joten ensi vuodelle sitten on tavoitteita agilityn suhteen. 
Rallytokossa kisattiin epävirallisessa kisassa, joka meni hyvin ja saatiin hyväksytty tulos sekä 2. sija. Virallinen kisa meiltä meni penkin alle, eikä meidän suoritus riittänyt hyväksyttyyn tulokseen. 
Hilda kävi luonnetestin, jonka se sai läpi 97 pistettä ja laukausvarma. 
Näyttelykehissä käytiin Suomessa viisi kertaa, joista saldona Pn1 + Sert, Pn2 + Vara-Sert ja kolmesti Eri mutta ei Sa. Syksyllä käytiin myös reissu Virossa, sieltä Rop + Sert. 
Hilda kävi myös silmä- ja polvitarkissa, olivat ok. 



Minä - sain jatkaa siinä työssä jossa aloitin edellisenä vuonna valmistumisen jälkeen. 
Kävin Viron näyttelyreissun lisäksi alkuvuodesta parin päivän mittaisen matkan Wienissä. 
Ostettiin kesällä pieni ja nopea vene, sillä tehtiinkin mukavia päiväretkiä useampi. Käytiin myös parin päivän reissu Oulussa. 
Innostuin istuttamaan pihalle melko paljon kukkia ja kasveja, ihan uusi juttu minulle. 


Pentusuunnitelmat: 11/2017 syntyneet kelpiepojat luovutettiin omiin koteihinsa tammikuussa. Suunnitelmista huolimatta tänä vuonna meille ei pentuja syntynyt. 



Jotain varmasti unohdin tässä päivityksessä mainita. Ainiin, tilasimme tiimihupparit ja minusta niistä tuli kyllä hienot. 

Kiitos kaikille, jotka olitte osana vuotta 2018. Paljon oli iloja ja suurensuurilta murheilta vältyttiin, kiitollinen olen siitä. 

Teen vuoden 2019 tavoitteista ja toiveista sitten ihan oman päivityksen.



28. joulukuuta 2018

Kasvattien 2018 kooste

Kuura sai voittonollan agilitystä, Rtk1 koularin rallytokosta sekä Virosta näyttelytuloksen Ryp4 + Rop + Cacib + Sert, jonka myötä tuli Viron muotovalioksi ja kansainväliseksi valioksi sekä kävi sydänultrassa (läppävika, oireeton).
Alvin kävi epävirallisessa rallytokokisassa, josta se sai hyväksytyn tuloksen.
Daisy, Papu, Elvi ja Kuura kävivät jokainen vaellusreissuilla tänä vuonna omistajiensa kanssa. 
Tarmo kävi kaksi näyttelyä, oli molemmilla kerroilla hienosti Vsp ja sai Nord Sertin. 
Ruska sai näyttelystä Eri/2 Sa ja luonnetestistä upeat 173 pistettä ja laukauskokematon. 
Papi kävi sydänultrassa (täysin terve) ja luonnetestissä joka meni läpi 124 pistettä ja laukausvarma. 
Aada sai rallytokosta koularin Rtk1 ja kävi sydänultrassa (täysin terve). 
Nero kävi näyttelyssä tuloksena Pu2 + Vara-Sert ja treenaa agilityä. 
Fede treenaa myös agilityä ja kävi kokeilemassa paimennusta. 
Max kävi muutamissa näyttelyissä, parhaimpina tuloksina Rop-pentu sekä junnuikäisenä Eh.
Koda oli pentukehissä hienosti neljä kertaa Rop-pentu. 


Jillan, Tamskun ja Hildan osalta kirjoittelen sitten seuraavaan päivitykseen.
Jotain saattoi unohtuakin listata...Mukavaa saada kuvia ja kuulumisia jokaisesta. Tänä vuonna meidän eka pentue täytti 8v, toinen 6v, kolmas 2v ja neljäs 1v. Niin se aika rientää. 

Yksi kasvattajaryhmä esitettiin, se oli Kp + Rop-kasv. 
(Kasvatit kolmesta eri yhdistelmästä, 
Tamsku, Kuura, Ruska ja Tarmo)


24. joulukuuta 2018

Hyvää joulua!

Ihanaa joulua kaikille! 

Joulukortteja ei tänä vuonna meiltä lähetetty yhtään, vaan eläinsuojelu sai lahjoituksen ruoan muodossa. 

Meidän joulutontut 


Jouluaaton kunniaksi uutinen: 
Jos meillä oli onnea matkassa, niin helmikuussa odotetaan syntyväksi heelerpentuja! 
Tästä lisää myöhemmin, pitäkää peukkuja :) 
(Kuvassa Hilda pentuna)

16. joulukuuta 2018

Jilla 11 vuotta

Meidän Jilla tänään 11 vuotta, paljon onnea minun silmäterä! :)  

Jilla sai tänään kakkua (maksalaatikosta), josta saivat osansa myös Tamsku ja Hilda. 

Ikä näkyy jo jollain tasolla, mutta häntä heiluu ja askel on keveä. Jokainen vuosi on lahja, etenkin vanhan koiran kanssa. 

C.I.E Fi & Ee & Lv Mva, V-08, JV-08, BaltV-10, BH, Rtk2, TK2, Agi3

Bestseller Jamilla My Lion 

13. joulukuuta 2018

Hildan juoksu

Hilda aloitti viime maanantaina juoksut. Olin suunnitellut meille kahdet agilityn epikset vielä tälle vuodelle, mutta ne jää meiltä nyt välistä. Jatketaan niissä merkeissä sitten taas ensi vuonna :)
Laitan tähän juoksujen ajankohdat itselleni muistiin.. 

1. juoksu: 5/2016 (8kk vanhana) 
2. juoksu: 1/2017 (8kk edellisestä)
3. juoksu: 7/2017 (6kk edellisestä)
4. juoksu: 4/2018 (9kk edellisestä) 
5. juoksu: 12/2018 (8kk edellisestä)

Huomasin muuten, että tämä kuva oli päässyt rotuyhdistyksen kalenteriin ensi vuoden tammikuun kuvaksi :)

7. joulukuuta 2018

Aadan sydänultra

Ilonan ja Aadan kanssa ajeltiin Kouvolaan viime maanantaina, kun käytettiin Aada sydänultrassa. Tulos otettiin virallisena. Kaikinpuolin oli terve. 



2. joulukuuta 2018

Daisy

Isa laittoi Daisystä kuvia. He ovat muuttaneet Jyväskylään ja Daisy on sopeutunut hyvin :) 
Uskomatonta että nämä meidän ekat pennut täyttää kohta 9v! 


 

27. marraskuuta 2018

Taukoa

Ollaan pidetty nyt pari viikkoa taukoa agista sekä rallytokosta. Ensi viikolla sitten viimeistään jatketaan. 
Kävelylenkkejä ollaan välillä tehty kaupungissa, katseltu samalla jouluvaloja ja vähän vaihtelua lenkkimaisemiin.

 
Yritän aina katsoa että jokaisella olisi jotain heijastavaa, 
tässä Hildalla on valo ja heijastava panta, Jillalla liivi ja Tamskulla heijastavat valjaat. 
Taustalla näkyy joulukuusi :) 

20. marraskuuta 2018

Kuuran ja Papin sydänultra

Viime viikolla Kuura ja Papi kävivät molemmat sydänultrassa. Kuuralla (lähes 9 vuotta) todettiin läppävika, mutta oireita tai muutoksia sydämessä ei vielä ole. Papin (2,5 vuotta) sydämen eteisväliseinäaukko oli umpeutunut ja sydän oli siis nyt täysin terve. 
Kiitos omistajille tutkituttamisesta!

Kuura & Papi kesällä, Suskun ottama kuva

17. marraskuuta 2018

Suomipojat 1v

Eilen ensimmäistä syntymäpäivää vietti Fede, Nero, Koda ja Max. Paljon onnea pojat! Ja kiitos tätäkin kautta omistajille yhteistyöstä!


8. marraskuuta 2018

Kesämuistoja

Koska nyt syksyllä ei oikein uusia kuvia ole blogiin laittaa, kun aina on pimeää tai sateista, niin muutamia kesäkuvia kaivelin kansioista. 

Eilen treenattiin rallytokoa omalla porukalla, hieman uusia kylttejäkin oli mukana, ylempiin luokkiin kuuluvia.

 
Hilda ja hänen "siskot" Aada ja Ruska :)  
Epäilen joskus, että Hilda luulee olevansa kelpie ja on varmaan sitä mieltä, 
että on tästä pentueesta, heh! 

 Hildan kanssa voisi joskus tokoliikkeitäkin opetella, ei vain tunnu aina aika kaikkeen riittävän.

Jilla-mummo ja pojantytär Ruska. Minun sydän sulaa kyllä tälle kuvalle.


2. marraskuuta 2018

Hildan terveystarkit ja treenikuulumiset.

Eilen me käytiin Hildan kanssa päivittämässä terveystarkit ajantasalle. Mukavat tulokset saatiin, eli 

Polvet: 0/0 
Silmät: Ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia

Heelereiden pevisaan tosiaan kuuluu silmä- ja polvitutkimukset. Hildalla on nyt silmiin tehty pentupeilaus sitten 1v, 2v ja nyt 3v peilaus. Polvet on katsottu 1v ja 3v. 

Tällä viikolla toisena vapaapäivänä käytiin agihallilla ja toisena päivänä treenattiin porukassa rallytokoa. Nyt tuntuu siltä, että ollaan menty askel eteenpäin molemmissa lajeissa. 
Agilityssä kepit sujuu jo hyvin ja viime treeneissä tehtiin keppejä jo hypyn kautta sekä putken kautta. Oikeastaan keppienkin osalta aletaan olla pian kisavalmiita, ainut että vähän tarvitsee vielä harjoitusta siinä, että jos Hilda ehtii kepeille paljon ennen minua, niin osaa käydä sitten itsenäisesti pujottelemaan. 
Rallytokossa kontakti kestää paremmin kuin esim. alkuvuodesta ja ollaan saatu teknisesti myös varmuutta tehtäviin. Pitäisi jotkut rallytreenitkin kuvata, kun sattuisi hyvä ilma, nyt tulee jo pimeä niin nopeasti. 

Ja toki kelpiet pääsi viime rallytokoharkkoihin myös mukaan, Jilla ja Tamsku teki molemmat omat treeninsä. Seurana meillä oli Kuura, Aada ja Papi ohjaajineen. 

Videossa ei nyt näy ne kepit, pitää ensi kerralla muistaa videoida ne.



 

26. lokakuuta 2018

Tiimihupparit

Tilasin oman kennelnimen logolla huppareita ja joku aika sitten ne saapuivat postissa. Avasin pahvilaatikkoa, kuin lapsi joululahjaa, heh!

Kiitos kasvatinomistajille tilauksista, alla olevassa kuvassa osa meidän huppareista.
Iso kiitos vielä logon tekijälle! 



21. lokakuuta 2018

RTK1 Tamsku ja Kuura

Eilen oli rallytokokoe täällä Lappeenrannassa. Olin ilmoittanut sinne Tamskun ja sitten oli myös Susku Kuuran kanssa. Molemmilla kelpieillä oli koulutustunnus yhden hyväksytyn tuloksen päässä ja tavoite saavutettiin :) 

Kuuralle 87p ja Tamskulle 78p. Minä vielä sain meille Tamskun kanssa sen -10p juoksuosuudesta kun en jostakin syystä onnistunut juoksemaan riittävästi. Mutta onneksi pisteet riitti silti. 

Olin luvannut aamupäivällä Tamskulle euron juustohampparin hyväksytystä tuloksesta. Kokeen jälkeen olin jännityksen vuoksi ihan väsynyt ja nälkäkin oli ja unohdin koko jutun. No matkalla palauttamaan Tamskua muistin tämän lupauksen ja ei auttanut kuin kääntää auto ja lähteä hampparia Tamskulle jonottamaan :) Sai siitä sitten Jilla ja Hilda myös maistiaiset. 

Tuo kisajännitys minulla ei varmaan helpota koskaan. Ääni tärisee, askellus on jäykkää ja kädet ihmeellisessä asennossa. Tosi rentouttavaa tämä harrastaminen!

RTK1 siskokset. Onnea tätäkin kautta Kuura ja Susanna! 

Tamskun ansaittu hamppari. 
Se taiteili meille hyväksytyn suorituksen vaikka minä itse aiheutin miinuspisteitä. 
Olen kisakaveriini tosi tyytyväinen!

15. lokakuuta 2018

Tamsku

Meidän Tamsku on nyt parina kertana ollut minun luona treenaamassa rallytokoa. Ihan hyvät treenit ovat olleet, välillä se ennakoi ja joskus intoa on enemmän kuin tarkkuutta. Mutta pääasia että kivaa on :) Tamsku siis asuu vanhemmillani, mutta välillä treenailee minun kanssa.





12. lokakuuta 2018

Koda

Tässä Kodan kuvia, ikää siis kuvissa noin 10kk, samana päivänä otettu kuin edellisessä päivityksessä olevat Maxin kuvat. Komea poika!




Tiin ottama kuva, kun Koda oli päässyt katselemaan lampaita


10. lokakuuta 2018

Max

Tässä Maxin kuvia, jotka otettu pari viikkoa sitten. Kyllä niillä oli Kodan kanssa hauskaa, kun näkivät pitkästä aikaa! Ikää noin 10kk. Ihana musta kelpiepoika :)


 


4. lokakuuta 2018

Fede

Nähtiin viime viikolla Jyväskylässä asuvaa Fedeä. Teemu nappasi pari kuvaakin samalla. Fede on iloinen, sosiaalinen ja leikkisä kelpiepoika :) 


Sabletail's Famous Finn "Fede"  



Katja ja Fede harrastavat agilityä (kuva: Lauri Selänne) 

(kuva: Lauri Selänne)


2. lokakuuta 2018

Treenijuttuja

Viime sunnuntaina käytiin Hildan kanssa agilityn epiksissä. Putkiralli meni virheettömästi, mutta meidän nollaputki katkesi mölliradalla. Minä liukastuin ja kaaduin kesken radan, onneksi kuitenkaan ei pahemmin sattunut ja vasta sijoiltaan mennyt polvikin pysyi paikallaan. Loppurata menikin ihan säätämiseksi sekä minun että Hildan osalta. 

Tänään kävin hallilla tekemässä agilityä Hildan kanssa ja saatiin onnistuneita keppejä tehtyä. Agilityn jälkeen mentiin vielä rallytokoilemaan Papin ja Kodan kanssa, minulla oli Jilla ja Hilda mukana. 

S. Finnish Flash "Max", poikien emä B. Rurru-Rurrupuwa "Roka" ja S. Finnish Forever "Koda". 
Näistä veljeksistä minulla onkin uusia kuvia, mutta säästän niitä seuraavaan päivitykseen. 

28. syyskuuta 2018

Perhe- ja sisaruskuvat

Emma ja Ruska olivat Lappeenrannassa muutama viikko sitten. Treenattiin yhdessä porukalla agilityä, otettiin kuvia ja lopuksi vielä yhteistreenit rallytokoa. Oli mukavaa, kiitos kaikille :) 
Kaikki alla olevat kuvat ovat Suskun ottamia. 

Koko kelpieperhe 
Emä Roka, keskellä Papi, Ruska ja Aada sekä laidassa isä Tarmo

Sisarukset Aada, Papi ja Ruska 

 
Meidän värisuora
 
Jillan jälkikasvua, sisarpuolet Kuura ja Tarmo

24. syyskuuta 2018

Tallinna kv

Tehtiin retki Tallinnaan Suskun ja Kuuran kanssa viime lauantaina. Minulla oli Hilda mukana ja tämä oli sille ensimmäinen ulkomaan reissu. Oikeastaan lähdettiin matkaan jo perjantaina, kun saatiin yöpaikka läheltä satamaa, joten meidän ei tarvinnut ihan täältä Lappeenrannasta asti lähteä lauantaina aamulla.

Lauantaina aamulaivalla Tallinnaan. Uutisissa luki edellisenä iltana, että laivamatkat saattaa aikataulun suhteen venyä myrskyn vuoksi. Kyllä laivassa keinutti, mutta hyvin päästiin perille. Kuura oli ensin vuorossa ja sen arvosteli Dina Korna, Viro. Kysyi minulta vielä kaksi kertaa koiran ikää, oli niin yllättynyt kun sanoin Kuuran olevan 8,5 vuotta. 
Kuura sai sen mitä toivoimme, eli tuloksena Sert, Cacib ja Rop! Tämä tarkoitti sitä, että Kuurasta tuli samalla Viron muotovalio ja Kansainvälinen muotovalio eli C.I.B. Huikeaa! 

Hildan kehää saimme odotella tovin, sillä se oli ihan viimeisenä omassa kehässään vuorossa. Sen arvosteli Ruth Wagner, Luxemburg. Tälläkertaa Hilda pisti esiintymisen suhteen parastaan ja tuloksena Sert, Cacib ja Rop! Yhden sertin kun se vielä Suomesta saisi, niin valioituisi sitten kahden maan valioksi. Heelereille ei cacibit kuulu, mutta antoivat valkoisen ruusukkeen siellä meille muiden rusettien mukana. 

Ryhmäkehiä päätettiin lopulta jäädä odottelemaan ja niitä saatiinkin taas pitkä tovi odotella, kun ykkösryhmä oli viimeisenä. Vaan se odotus sitten kannatti! Rurh Wagner nosti Kuuran ykkösryhmän neljänneksi, eli Kuura oli kirsikkana kakun päällä vielä Ryp4! 

Näyttelypaikalta äkkiä syömään ja siitä laivaan. Ei harmittanut yhtään ettei shoppailemaan ehditty. Kyllä väsytti kovasti, mutta tulokset lämmittivät mieltä. Kiitos Suskulle ja Arille tosi paljon matkaseurasta ja kuskaamisesta! :) 

 Kuuran saalis, tässä kohtaa ei vielä arvattu mitä on luvassa

 Hildan poseeraus

 Kuura Ryp4!

Hildan tuliaiset Tallinnasta