31. elokuuta 2016

No nyt niitä kuvia

Ei ole ehtinyt blogia päivittelemään, kun on ollut koulua, töitä ja vapaa-aika on mennyt sitten reissuissa. Nyt vihdoin kuvia siitä meidän pentutapaamisesta. Itse pentuset täytti maanantaina jo 16 viikkoa, hurjaa!

Hilda täyttää ihan kohta jo vuoden ja minä en ole vieläkään saanut silmä/polvitarkkeja (+mahd. muita) varattua kun jahkailen vieläkin minne sen vien. Siinä jahkailussa olen kyllä mestari :-)

Kaikki muut kuvat ovat Ellan ottamia, paitsi viimeinen on Suskun ottama. Kiitos kuvaajille!  

 Papin ja Ruskan leikkejä

Papin naama on ihana!

Aadan väri on tosi sininen luonnossakin

Onnea on oma sisarus 
  Tarmo, Roka ja Papi

 Meidän kolmas pentue ja niiden omistajia :)
 

23. elokuuta 2016

Näyttely Tallinnassa

Sunnuntaina olikin huima reissu meillä. Huimalla tarkoitan, että rankkaa retki oli, mutta tosi hauska myös! Lähdettiin käymään Viron puolella näyttelyssä Ilonan ja Ellan kanssa. Mukana oli Elvi valionartuissa ja Tarmo valiouroksissa. Tuomari oli Yoshimi Suzuki Japanista. 

Yöllä siis ajeteltiin Lappeenrannasta Helsinkiin ja siitä aamulaivalla Tallinnaan. Näyttelyssä, lenkillä, syömässä ja pienillä ostoksilla käytiin päivän aikana ja sitten iltalaivalla Helsinkiin. Kotona oltiin sitten yöllä. Ella oli hyvä kuski, täydet kymmenen pistettä siitä! :)

Näyttelyssä oli helle, mutta löydettiin onneksi koirien kanssa paikka, missä oli varjoa ja siihen kävi tuuli. Kyllä voin sanoa, että kehät jännitti, vaikka omia koiria ei mukana ollutkaan. Sain esittää molemmat kelpiet ja mielestäni kehässä meni molempien kanssa ihan hyvin. Tulokset olivat mukavia, Tarmo oli Pu2, Sert ja Vara-Cacib ja Elville samat ruusukkeet eli Pn2, Sert ja Vara-Cacib. Molemmista tuli Viron muotovalioita! 

Kiitos matkaseuralle, mielellään lähtisin uudelleenkin joskus ;-)

Pohdittiin, että ollaan me kyllä "Hulluja Koiranaisia" :-D

Meillä oli helppoja reissukoiria, hienosti jaksoivat koko päivän 

Elvi rentoutuu kehän jälkeen

Molemmilla on nyt kaksi valiotitteliä näyttelyistä
Fi & Ee Mva  
Onnea ja kiitos omistajille!

20. elokuuta 2016

Pentujen tapaaminen ja Kouvolan näyttely

Eilen Tarmon ja Rokan pennut pääsivät tapaamaan toisensa ja leikkimään Saavalaisten pihalla. Aada ja Papihan asuu täällä, mutta saatiin myös Ruska omistajiensa kanssa Espoosta tänne Lappeenrantaan. Oli tosi mukava nähdä! Aika paljon meillä oli kelpieitä pihalla (4 aikuista ja 3 pentua) ja sovussa olivat kuitenkin.

Tänään oltiin helteisessä Kouvolassa näyttelyssä. Mukana oli Hilda ja Daisy. Heelereitä oli 10 ja kelpieitä 7 ja niillä oli myös tuomarimuutos. Hildan tulokseksi Pn2 ja Vara-Sert sekä todella hyvä arvostelu. Daisyn tuloksena Eri/1 ja arvostelu oli myös mukavaa luettavaa. 


Laitan pentutapaamisesta kuvia vielä myöhemmin lisää, kun niitä saan. 

Anniina ja Kuura ovat tänään kisanneet ekaa kertaa virallisissa agilitykisoissa ja heti saivat tuloksen. Hienoa, tästä on hyvä jatkaa! 

Ruska ja onnellinen kasvattaja :)

 Siinä koko koiraperhe. Isä, emä sekä pennut. 
Juuri kun saatiin hetkeksi kaikki hienosti riviin, niin tipahti omena puusta!

  
Daisyn kanssa missikisoissa 

Rune Fagerström:
6v, erinomainen koko, hyvät rungon mittasuhteet, hyvä kallo-osa, kuono-osa saisi olla vahvempi. Tummat, mutta hieman pyöreät silmät, hyvät korvat, hyvä kaula, hyvä eturinta & rintakehä. Kokoon sopiva luusto. Lyhyt lantio, taka-askel jää hieman lyhyeksi liikkeessä, muuten liikkuu normaalisti. Hyvä luonne.

 Lena Danker:
11kk hyvänkokoinen narttu jolla hyvät mittasuhteet, hyvät linjat päässä, oikein asettuneet korvat, kaunis ilme, purenta ok, isot kauniit valkoiset hampaat. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa, hyvä selkä ja lantio. Oikea karvanlaatu tulossa, liikkuu reippaasti hyvällä askelmitalla. Miellyttävä luonne.

18. elokuuta 2016

Metsäretki

Eilen oltiin Teemun ja koirien kanssa noin kolme tuntia metsässä. Saatiin mustikkaa ja kanttarelleja reilusti, sekä koirat hyvää liikuntaa.

Huomenna me saadaan mukavia vieraita tänne Lappeenrantaan, siitä lisää sitten seuraavassa päivityksessä. Ja viikonlopuksi on niin paljon ohjelmaa, että ihan itseäkin hirvittää (ja jännittää) :D. 

Hilda kuskaa minne milloinkin tuota makuualustaa. Hyvin usein se on parvekkeen oven edessä tai sohvalla. Toisin sanoen ihan muualla mihin olin sen itse ajatellut... 

13. elokuuta 2016

Lappeenrannan ryhmänäyttely - jota en unohda

Tänään oltiin omien koirien kanssa Lappeenrannan ryhmänäyttelyssä, jossa kelpiet sekä heelerit tuomaroi Elena Ruskovaara.
Aamupäivästä oli vuorossa Jilla ja kelpieitä oli viisi. Jilla esiintyi edukseen ja sai tuloksekseen hienosti Rop ja Rop-veteraani!
Heelerit oli myöhemmin päivällä ja Hildakin esiintyi ihan mukavasti. Tuloksena tänään pelkkä erinomainen. Hilda vaatii aikaa, yhteen näyttelyyn olen sen ilmoittanut vielä ja sitten saa pikkumusta kasvaa hetken. 

 Hida: Oikea tyyppi. Erinomainen luusto. Seistessä mallikas. Karva vaihtumassa. Keskivahvat kulmaukset. Hyväilmeinen, mallikas pää. Eturinta tarvitsee vielä täyttyä. Hyvä runko. Liikket ovat vielä keskentekoiset. Askellus ja ylälinja saavat napakoitua. Esiintyy edukseen. 

Jilla: Miellyttävä veteraani. Hyvä raajarakenne. Tilava runko. Korrekti häntä ja varma-asentoiset raajat. Hyvä veteraanin pää. Liikkuu erittäin tasapainoisesti. Hyvä askellus ja esiintyminen. 
 
 Ryhmiin jäätiin enkä yhtään osannut arvata mitä olisi luvassa. Vähän piti kehästä toiseen hyppiä, kun oltiin sekä 1-ryhmässä että veteraaniryhmässä. Rotutuomarimme Elena Ruskovaara sijoitti Jillan ryhmässä neljänneksi, eli Jilla sai ensimmisen ryhmäsijoituksensa! Ja kirsikkana kakun päällä Tuula Savolainen sijoitti Jillan näyttelyn kauneimmaksi veteraaniksi, eli Jilla oli BIS1-veteraani! Huikeaa!

Siinä kehässä sitä ei edes niin tajunnut. Vesisateessa autolle kävellessä Jillan kanssa, syli täynnä pokaaleja ja ruusukkeita, sen sitten jotenkin vasta käsitti. Kaikki tämä sai aikaan ihan mahdottoman itkun. Ajattelin, joskohan mummo-koira lopettaisi näyttelyuransa näin hienoon päivään? Ja sitten itkin lisää... 

 
Moni sanoi, ettei uskoisi Jillan olevan veteraani

 Onneksi löysin yhden kehästä otetun kuvan muistoksi
kuva: Pawdium

  
Otetaan jokupäivä palkintokuva, tänään satoi ulkona vettä
 

10. elokuuta 2016

Kuvia

Eilen käytiin Ellan ja Elvin kanssa metsässä ja viihdyttiinkin siellä useampi tunti. Jilla ja Hilda oli myös mukana ja Jilla oli mielissään kun pääsi mustikoita syömään. Me ihmisetkin saatiin saaliiksi ihan mukava määrä mustikkaa ja sitten muutama kanttarelli. Niin ja minä sain myös tuliaisena punkin itseeni, yök! 

 Mustikkatassu 

Alvin ja Tarmo ovat käyneet uintiretkellä, Ilona oli saanut kivoja kuvia!

 Tein joku aika sitten tämän "leikkaa ja liimaa" kuvan, jossa ovat meidän kaikki kasvattipojat. Yksi jokaisesta pentueesta! Ja luonto on päättänyt että kaikki nämä kolme ovat erivärisiä :)

Ruska Emman ottamassa kuvassa. He ovat nyt käyneet yhden kerran pentukoulussa, taitava oli Ruska ollut. 

Roka ja Papi ovat läheisiä, Susku on saanut lempeän kuvan niistä   
 
Äiti ja poika 

Aada, Roka ja Papi myöskin Suskun kuvaamana. Niin kaunis kuva <3

8. elokuuta 2016

Luumäen näyttely

Eilen oltiin Luumäellä ryhmänäyttelyssä omien koirien kanssa. Menikin kokopäivä, välillä satoi ja välillä paistoi. Tuttuja oli aika paljon paikalla, joten aika meni kyllä nopeasti. Näyttelypaikka oli tosi kiva ja väljä, sekä kehät oli isot. Sadettakin pääsi katoksen alle suojaan.

Meidän koirista ekana oli vuorossa Hilda. Heelereitä oli neljä ja tuomarimuutoksen jälkeen tuomarina Aire Piret-Pärn.  Hilda esiintyi hyvin, tosin pn-kehässä liikkui laukka-askelilla. Mutta hyvää kokemusta meille ja tuloksena Jun eri/1, Sa, Pn2, Vara-Sert.

11kk kehitysvaiheessa oleva femiininen narttu. Narttumainen pää ja ilme. Hyvä korvien asento. Hyvä kaula. Ylälinja liikkuessa vielä vähän epävakaa. Rintakehä kehittymisvaiheessa. Reipas liikunta.

  Hilda on saanut lupaavia arvosteluita, aikaahan se vielä tarvitsee, mutta niinhän alle vuosikkaan kuuluukin. Kiitos Ellalle kuvasta! 
 
Sitten odottelun jälkeen oli vuorossa kelpiekehä, niitä oli kuusi ja tuomarina Maija Lehtonen. Jilla esiintyi myös hyvin ja tuomarikin tykkäsi. Tuloksena Vet eri/1, Sa, Pn1, Rop-veteraani, Vsp. 

Lähes 9v tiivisrunkoinen, hyvin rakentunut veteraani. Hyvä pään malli & ilme. Purenta ok. Vahva kaula, hyvä ylälinja. Erinomainen rungon tilavuus, luusto & kulmaukset. Oikea asentoinen häntä. Sujuvat liikkeet. Hyvä väri & karvanlaatu. 

Tätä veteraania kelpaa kyllä esitellä, vaikka itse sanonkin. Kiitos myös tästä kuvasta Ella!
 
Tytöt palkintojensa kanssa  


 
Hilda kehässä


 Jilla kehässä

6. elokuuta 2016

Tamsku hieronnassa

Osallistuin koiran kotihieronta oppitunnille viime torstaina. Meidän koirista mukaan pääsi Tamsku, joka oli melko hienosti koko hieronnan ajan. Jaksoi vaihtelevia hetkiä olla pitkällään, välillä lyhyemmän ja välillä pidemmän ajan. Tärkeitä oppeja sain. 

Eilen treenattiin rallytokoa Jillan ja Hildan kanssa. Jilla teki tasaisen varmaa työtä ja se olikin tosi innoissaan päästessään treenaamaan. Hilda oli jo heti alussa kiinnostunut muista koirista, muista ihmisistä ja haistelemaan kylttejä (lue kiinnostunut kaikesta muusta kun ohjaajasta). Kokeiltiin kuitenkin mennä kylttejä ja aika heikolla menestyksellä. Kävi ottamaan omaakin päähän, kun homma ei toiminut, joten Hilda autoon ja kohta uutta yritystä. Noh, uudella yrityksellä oli jo toisenlainen tekemisen meininki. Jo ennen ensimmäistä kylttiä tajusin pitää Hildan kontaktin ohjaajassa ja Hildis tekikin viisi kylttiä tosi hienosti. Olisi ehkä tehnyt enemmänkin, mutta ajattelin lopettaa vielä kun homma meni kuten piti. 


2. elokuuta 2016

Pentujen ekat rokotukset

Eilen ja tänään ovat meidän pennut saaneet ekat rokotukset. Ruska, Aada ja Papi ovat kaikki olleet reippaasti. Papin sydäntä oli kuunneltu ja sivuäänen vahvuudeksi oli sanottu 1/6, eli pienempään päin on kokoajan mennyt. Ihana juttu!

Tässä vielä yksi satsi kuvia viime tiistailta. Kohta pitää sopia uusi tapaaminen, että saadaan uusia kuvia ;)

Elvi liikkeessä

Roka myös liikkeessä

Ja Rokan poika Papi 

Daisy olisi kyllä jaksanut leikkiä helteestä huolimatta vaikka kuinka kauan

Sisarukset Aada ja Papi

Tarmo liikkeessä

Ja vielä Ruska Emman kuvaamana