5. toukokuuta 2016

Kangasniemen näyttely ja Hildan juoksu

Tänään oltiin näyttelyssä Kangasniemellä. Kyllä tarkeni, toisin sanoen iho paloi ja tuntui kuin kesä olisi ollut pidemmällä. 

Viime hetkillä meidän molemmille roduille oli vaihtunut tuomariksi Marja Talvitie. Kelpieitä oli ilmoitettu 17. Meiltä mukana oli Tarmo valioissa, Elvi valioissa ja Jilla vetskuissa. Hilda oli sitten myöhemmin päivällä pentuluokassa. Heelereitä oli ilmoitettu 6.

Menestys oli vaihtelevaa. Tarmo sai hylätyn, johtuen karvasta, joka oli kylkien alueelta liian pehmeää. Peitinkarvaa tuomari olisi sinne toivonut. Selän päältä turkki ok. Noh, onneksi arvostelussa oli muuten hyvää. Tarmo on kuitenkin käynyt ennen tätä 15 näyttelyä (yksi näistä pentuluokassa) ja kukaan aikaisemmin ei ole näin tähän reagoinut (4xEh, 10xEri, rop-pentu). Ja onhan Tarmon kyljissä karva pehmeää, mutta tänään se näkyi tuloksessa näin voimakkaasti. 

Elvin tulokseksi Eri/2, Sa, Pn4 ja sitten Jillan tuloksena Eri/1, Sa, Pn2, Rop-veteraani. Hilda sai kp:n ja oli siten Rop-pentu. Kaikkien arvostelut vielä alapuolella:

Tarmo: Vahva, erittäin hyvä tyyppi. Hyvin voimakas uroksen pää, hyvät korvat, kaunis ylälinja. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Valitettavasti puolet koirasta jo pelkästään pohjavillassa. 

Elvi: Erittäin hyvä tyyppi. Hyvä pää ja kauniit korvat. Hieman pysty lapa ja lyhyt olkavarsi. Hieman liian laskeva lantio. Erinomainen karvanlaatu. Liikkeessä hieman liian ylhäällä kannettu häntä. Voisi liikkua hieman paremmalla potkulla. 

Jilla: Erinomaisesti liikkuva, kovin voimakas runkoinen ja runkoonsa nähden kevytluustoinen tyttö. Hyvä pää, aavistuksen pehmyt selkä. Kauniisti kannettu häntä. Riittävät etu- ja takakulmaukset. Hyvä karvanlaatu.

Hilda: 8kk hyvin kaunislinjainen ja päinen, hyvin liikkuva nuori neiti. Ikäisekseen erinomainen eturinta. Hyvä rintakehän pituus. Erinomainen karva ja hieno väri.

Juu ja Hildalla alkoikin sitten eka juoksu! Ajateltiin jo pari päivää sitten, kun merkkaili paljon ja Tamsku kyykkäsi Hildan jälkeen samaan paikkaan, että alkaa varmaan juoksu olla lähellä. Tarmo myös tänään kävi tarkistamassa tilannetta ja näyttelyn jälkeen huomasin juoksun alkaneen. 

Jillan ja Hildan palkinnot


 Hildiksen kanssa kehässä

Rokalla tänään vuorokausia 58/56

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti