10. huhtikuuta 2019

Heeler- ja kelpiepentujen kuvia

En ole viime aikoina oikein ehtinyt kuvia päivitellä, kun olen ollut töissä pitkiä päiviä. Muu aika onkin mennyt sitten pentuja ja mammakoiria hoitaessa. Mutta on minulla vaan hyvä tukiverkko, kun olen saanut työpäivien ajaksi tänne myös apuvoimia. Jilla on ollut Tamskun kaverina minun vanhemmillani nyt sen aikaa, kun tässä on ollut kaksi pentuetta meillä yhtäaikaa. 

Molemmilla pentueilla on siis omat huoneet ja siten omaa rauhaa. Hilda ja Aada saavat siten myös rauhassa hoitaa omia pentujaan, mutta tulevat hyvin keskenään toimeen ja arki sujuu niiden kanssa siten helposti.

Tämä kuva on otettu päivää ennen Aadan synnytystä. 
Siinä Hilda meni pentulaatikkoon vähän tsemppaamaan Aadaa :)

Frank kuvassa 5 päivää, 
paino 668g kun ikää oli 6 päivää

Totti kuvassa 5 päivää,
paino 622g kun ikää oli 6 päivää 

Friida kuvassa 5 päivää,
paino 566g kun ikää oli 6 päivää 

Tito kuvassa 5 päivää,
paino 545g kun ikää oli 6 päivää 

Mimosa 6,5 viikkoa

Laku 6,5 viikkoa

Kaneli 6,5 viikkoa

Taisto 6,5 viikkoa

Soma 6,5 viikkoa

Sunnuntaina heelerpojat saivat laatuaikaa. Molemmat kokeilivat ekaa kertaa hihnaa ja pantaa, sekä kävivät pienellä autoajelulla. 
Kuvassa Taisto.

Ja tässä kuvassa Laku. Nämä kaikki viisi pentua kävivät myös yhdellä työpaikalla ilahduttamassa muutamia ihmisiä. Pennut olivat tosi reippaita siellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti