Tänään on tasan kaksi viikkoa siitä, kun jouduimme viemään Jillan viimeiselle matkalleen. Lyhyesti kerron vielä miten tapahtumat etenivät.
Maanantaina illalla (10.1) tulivat oireet ja soitin päivystävälle eläinlääkärille. Hän osasi yhdistää tämän vestibulaariksi. Jillan oireet olivat rajut. Lääkärin ohjeesta odotimme seuraavaan päivään. Tiistaina tilanne ei ollut yhtään parempi, päinvastoin. Päätös oli selvä. Kun ei liikkuminen onnistu ja syöminen sekä juominen on vaikeaa, vaihtoehtoja ei ollut. Huomioiden vielä muut vanhuuden vaivat lisänä.
Lienee sanomattakin selvää että helppoa ei ole ollut. Mieli on kuitenkin pystynyt asian hyväksymään, koska Jilla sai niin pitkän elämän, 14 vuotta. Lisäksi tunne siitä, että aika päätökselle oli juuri oikea, on tehnyt helpommaksi tätä käsitellä.
Jilla liikkui ketterästi vielä viimeisinä viikkoinaan, hyppäsi pentujen portin yli sekä hyppäsi rahin päälle joka oli esteenä pennuille. Huomattavan hyvä ruokahalu myös säilyi ihan loppuun saakka. Vestibulaarin tuomien oireiden ei tarvinnut kauaa vaivata, eikä pitkitetty tilannetta. Yksi yö seurattiin, joten ei tarvitse jälkeenpäin miettiä olisiko oireet menneet nopeasti ohi.
On tullut kysymyksiä, että jäikö meille nyt pentu tai olisinko halunnut kuitenkin pennun jättää. Meille ei jäänyt kotiin pentua. Pennun aika on sitten myöhemmin, jokaiselle on aikansa ja paikkansa. Kukaan ei voi korvata toista, eikä tarvitsekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti