16. huhtikuuta 2016

Uimassa

Tytöillä oli tänä lauantaina huvituksena käynti koirauimalassa. Olipa mukavaa nähdä kuinka ne viihtyi. Kaikki kolme oli siis mukana...

Kelpiet hakee leluja vedestä ja Jillahan tekee tämänkin täysillä. Se oikein ponnistaa siitä liuskalta ja hypähtää veteen. Lopulta se ei olisi malttanut edes lähteä pois. Tamsku menee rauhallisemmin, mutta nopea sekin on uimaan.
Hilda meni ekaa kertaa siten, että vain paineli altaaseen mitään miettimättä. Se ei varmaan edes oikein tajunnut. Sitten se odotteli liuskalla, kun kelpiet haki leluja, mutta pari kertaa lähti itsekin uimaan lenkin. Sillä varmaan ajatus oli näin aluksi vain uimisessa, joten ei hoksannut noutaa leluja. Mutta siitä isot kehut Hildalle, että oli niin reipas! Häntä pystyssä paineli menemään, yhtään ei jännittänyt paikkaa, pelastusliiviä, suihkuja, allastiloja. Ainoastaan fööni oli vähän omituinen, mutta sitäkään se ei pelännyt, lähinnä sitä ärsytti se ilmavirta.

Koirille vielä vähän herkumpaa ruokaa eli lohipullia ja nyt meillä onkin hyyyvin väsyneet ja tyytyväiset tytöt.

 Tamsku ehtii katsoa kameraankin

 Jilla - meidän vesipeto

Hildiskin ui hyvällä tekniikalla 

 On se mainio!

Tamsku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti