21. helmikuuta 2019

Hildan pennut syntyivät eilen!

Otsikossa se tärkein tulikin. Hilda synnytti eilen viisi pentua, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Yksi tytöistä on väriltään liver&tan ja muut neljä pentua ovat black&tan. 
Ainakin toistaiseksi emä ja pennut voi hyvin ja kasvattaja täällä on super onnellinen. 

Napattiin kaikista punnituksen yhteydessä tänään vielä ihan omat kuvat, eli kuvissa ikää on yksi vuorokausi. Ja ovat vielä syntymäjärjestyksessä. Punnitus on muuten nyt jo vaikeaa, kun ovat niin kovin liikkuvaisia :)

Kiitos kätilöavulle! 

Ensimmäinen pentu syntyi aamusta yhdeksän jälkeen ja viimeinen syntyi noin klo.12:30. 

Hilda on erinomainen emä. Tunnollinen, tarkka ja rauhallinen. Antaa kuitenkin meidän hyvin käsitellä pentuja. Hihnassa pitää viedä ulos tarpeilleen, kun ei millään malttaisi pentulaatikosta poistua. 


Ensimmäinen pentu oli tyttö ja sai työnimekseen Mimosa. 
Syntymäpaino 186g. 

Toinen pennuista oli poika ja sai työnimekseen Laku. 
Syntymäpaino 215g. 

Kolmas pennuista oli liver tyttö ja sai työnimekseen Kaneli. 
Syntymäpaino 207g. 

Neljäs pennuista oli poika ja sai työnimekseen Taisto. 
Syntymäpaino 208g. 
Tämä oli Hildalle työläämpi synnyttää, kun pentu tuli takajalat edellä. 

 Viides pennuista oli tyttö ja sai työnimekseen Soma. 
Syntymäpaino 171g 
Tällä on valkoinen viiru rinnassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti