20. elokuuta 2016

Pentujen tapaaminen ja Kouvolan näyttely

Eilen Tarmon ja Rokan pennut pääsivät tapaamaan toisensa ja leikkimään Saavalaisten pihalla. Aada ja Papihan asuu täällä, mutta saatiin myös Ruska omistajiensa kanssa Espoosta tänne Lappeenrantaan. Oli tosi mukava nähdä! Aika paljon meillä oli kelpieitä pihalla (4 aikuista ja 3 pentua) ja sovussa olivat kuitenkin.

Tänään oltiin helteisessä Kouvolassa näyttelyssä. Mukana oli Hilda ja Daisy. Heelereitä oli 10 ja kelpieitä 7 ja niillä oli myös tuomarimuutos. Hildan tulokseksi Pn2 ja Vara-Sert sekä todella hyvä arvostelu. Daisyn tuloksena Eri/1 ja arvostelu oli myös mukavaa luettavaa. 


Laitan pentutapaamisesta kuvia vielä myöhemmin lisää, kun niitä saan. 

Anniina ja Kuura ovat tänään kisanneet ekaa kertaa virallisissa agilitykisoissa ja heti saivat tuloksen. Hienoa, tästä on hyvä jatkaa! 

Ruska ja onnellinen kasvattaja :)

 Siinä koko koiraperhe. Isä, emä sekä pennut. 
Juuri kun saatiin hetkeksi kaikki hienosti riviin, niin tipahti omena puusta!

  
Daisyn kanssa missikisoissa 

Rune Fagerström:
6v, erinomainen koko, hyvät rungon mittasuhteet, hyvä kallo-osa, kuono-osa saisi olla vahvempi. Tummat, mutta hieman pyöreät silmät, hyvät korvat, hyvä kaula, hyvä eturinta & rintakehä. Kokoon sopiva luusto. Lyhyt lantio, taka-askel jää hieman lyhyeksi liikkeessä, muuten liikkuu normaalisti. Hyvä luonne.

 Lena Danker:
11kk hyvänkokoinen narttu jolla hyvät mittasuhteet, hyvät linjat päässä, oikein asettuneet korvat, kaunis ilme, purenta ok, isot kauniit valkoiset hampaat. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa, hyvä selkä ja lantio. Oikea karvanlaatu tulossa, liikkuu reippaasti hyvällä askelmitalla. Miellyttävä luonne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti