"Useimmat ihmiset kuluttavat itsensä loppuun yrittäessään tehdä kaiken,
mitä pitävät velvollisuutenaan
- eivätkä ikinä pääse tekemään sitä mitä haluaisivat". (Kathleen Winsor)
Jilla
Agility:
Treenipaikkaa ei enää tälle vuodelle haettu ja vähän oli ajatuksena lopettaa kisaaminenkin vuoden vaihtuessa. Meillä kuitenkin on lahjakortteja viime vuodelta, jotka varmaan tuhlataan. Jilla niin agista nauttii ja minä saan vielä fiilistellä joitakin kisoja sen kanssa ennen varsinaista eläkettä.
Viimenen luva tulee jos tulee. Jos se ei tule, niin sekään ei haittaa.
Toko:
Jos treenimäärä on sama kuin vuonna 2015, on turha edes tavoitteita miettiä. Agilityn vähentyessä, jos tokosta treenimotivaatio nostaa päätään, voisi meidän tavoite olla kisaamaan. Ja saada mahdollisesti tulos voittajaluokasta.
Rallytoko:
Tässä lähistöllä jos kisoja on ja aikataulut sattuu, voitaisi käydä kisaamassa. Treenata voisi, etenkin ohjaaja, jotta tietäisi mitä avoimessa tapahtuu. Laitetaan tavoitteeksi hyväksytty tulos.
Näyttelyt:
Olisi kiva käydä vetskukehiä. Tulostavoitteita on näyttelyistä vaikea laittaa, kun se on niin tuomarista kiinni. Mutta jospa käytäisi ainakin muutamia kehiä ja saa nähdä miellyttääkö Mama-koira tuomareita vaikka rop-vet arvoisesti?
Rallytoko:
Tavoitteena käydä kisaamassa ja saada hyväksytty tulos. Meiltä puuttuisi alokkaasta kaksi hyväksyttyä, joten hyvällä tuurilla (ja kisoja käymällä) voisi tämän vuoden tavoitteena olla RTK1.
(PS. Agilitystä meillä ei ole tavoitteita, kun se laji jäi välilevytyrän jälkeen kokonaan pois.)
Näyttelyt:
Ulkomaan cacib on ollut meillä tavoitteena jo monta vuotta, mutta reissussa ei olla edes käyty. Saa nähdä tuleeko tänäkään vuonna lähdettyä, mutta olkoon se myös tämän vuoden tavoite. Ehkä myös erkkari, saa nähdä.
Terveystarkit:
Syksyllä tulee ikää mittariin vuosi, joten loppuvuodesta voisi terveystarkit olla ajankohtaiset. En osaa vielä oikein sanoa, mitä otetaan ja milloin, mutta polvet ja silmät on heelereillä ne mitä ainakin suositellaan. Hildan toimittaessa harrastuskaverin virkaa toivottavasti tulevaisuudessa, olisin myös kiinnostunut tutkimaan laajemmin?
Toko/Rallytoko/Agility:
Hyviä pohjia kaikkiin lajeihin. Jo pentuna häiriötreeniä ja kontaktin opettelua paljon. Mitään kisatavoitteita ei kyllä vielä tälle vuodelle, vaan rauhassa pohjat kuntoon.
Näyttelyt:
Olisi tarkoitus kiertää muutamia pentukehiä ja muutamia junnukehiä. Tänä vuonna olisi myös huippua käydä messarissa, Hildis olisi junnuikäinen. Mitään tulostavoitteita on vaikea laittaa 4kk pennun kanssa, mutta huippua olis saada eka sert (tai edes erinomainen)! Mutta katsotaan miten pentu kasvaa ja mitä tuomarit siitä tykkää.
Pinja
Se että hoidan koirat ja koulun kunnialla, eikös siinä olisi jo yhdelle ihmiselle tavoitetta. Viime vuonna yllätin hieman itsenikin ja kokeilin uutta harrastusta (yhden kurssin verran). Olisi kiva haastaa itsensä ja kokeilla joka vuosi jotain uutta juttua. Katsotaan kehittyykö tälle vuodelle sellaista.
Blogia tuli viime vuonna päivitettyä (88 vanha ja 3 uusi) 91 kertaa, joten olisikohan se 100 sitten tavoitteena tälle vuodelle.
Yksi kelpieisiin liittyvä haave/tavoite on myös olemassa, mutta katsotaan miten se asia etenee. Ja ennenkuin joku ajattelee, niin meillä on kyllä koiramäärä hyvä näin ;-).
Vaikka koirien tavoitteet oli pitkälle tulospainotteisia, niin tärkeimmät ovat tietysti terveys ja yhteinen arki niiden kanssa. Itse en halua tehdä mitään veren maku suussa, vaan mehän voidaan harrastaa tai olla harrastamatta juuri miten hyvältä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti