26. maaliskuuta 2016

Tamskun ja Alvinin uinti ja Jilla kolmosiin!

Eilinen päivä sisälti paljon mukavia asioita. Tamsku lähti Alvinin kaveriksi koirauimalaan ja niillä oli kyllä tosi hauskaa siellä! Hyvin tulivat keskenään toimeen ja polskivat yhdessä altaalla. Pientä avustusta alkuun ja sitten ne ei malttaisi odottaa, että lelu heitetään altaan toiseen päätyyn :D mennään varmasti toistekin!

Sitten syötiin niin hyvin, että ihmisellä oli lähes ähky ja suunnattiin agikisoihin Imatralle Jillan kanssa. Nämä kisat oli samassa hallissa, jossa on nyt viikonloppuna näyttely. Matkalla sanoin, ettei yhtään tunnu et menisi agikisoihin, koska oltiin liikenteessä niin myöhään. Yleensä kun on tottunut aamusta lähtemään. 

Kisat tuomaroi Hannele Lummeranta ja Jilla oli kahdella agiradalla. Molemmat radat oli minusta vaikeustasoltaan samalla viivalla. 
Ekalla radalla itse mokasin heti toisella hypyllä, kun jähmetyin paikalleni ja Jilla hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Muuten rata oli ehkä yksi meidän parhaista, ellei paras. Annoin mennä, luotin koiraan, ohjasin kaukaa ja agility tuntui hyvältä. Varmaan se myös näytti ihan hyvältä, kun radan laidaltakin muutama ihminen kehui. Tässä huomasi, kuinka hyvä fiilis voikaan jäädä radasta hylystä huolimatta. 
Toinen rata sujui myös hyvin ja loppuvaiheessa vähän hirvitti, että miten tässä nyt käy. 
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja saatiin nollavoitto! Muita nollia ei meidän luokassa tullut ja aika oli -8.99sek joten saatiin Sert ja menolippu kolmosiin. Jipii! 

Melkein tuli tippa linssiin, Jillan kanssa ollaan saatu homma hyvin toimimaan treenien jälkeen, vaikka kelpie ei kyllä kaikista helpoin eka agikoira olekaan (vauhti...). Sitkeä työ kannattaa.
Ykkösissä me oltiin kauan, mutta kakkosissa startattiin 22 kertaa ennen kun siirryttiin nyt kolmosiin. Sinällään melko hyvin, kun 9 radalla ollaan saatu tulos 5, jolloin nolla on ollut lähellä. Nyt viimein tärppäsi!  
Hilda oli kisapaikalla mukana ja pennulle oli hyvää treeniä olla kannustusjoukoissa. Tempo-kelpiestä Hildi sai myös leikkikaverin ja muutamia pieniä tokojuttujakin tehtiin. 

Laitan videoita myöhemmin blogiin, Tamskun ja Alvinin uinnista on videota sekä Jillan radasta.



Kaverukset viettämässä laatuaikaa 

Tämä on hyvä liikuntamuoto Tamskun selän (pullistuma) kannalta  

Muruset <3 

Eilen oli kyllä monelta kantilta hyvä päivä

Jilla sai palkinnoksi samanlaisen pannan kuin Tamskulla on ja sattui vielä Jillan oma väri

Siellä se näkyi, oli pakko käydä varmistamassa  

Pakko laittaa tähän sama minkä laitoin faceen:
"Tänään agikisoista Jillalle nollavoitto, Sert ja siirto kolmosiin :) siellä se radan laidalla tarkistaa ihmisten taskuja (namit), palaa halusta radalle ja korjaa siellä ihmisen virheitä. Jilla <3"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti