4. heinäkuuta 2016

Hilda erkkarissa ja pentukuvia

Eilen oli Hildan eka virallinen näyttely. Ihan isolla mittakaavalla oltiin, sillä kyseessä oli erikoisnäyttely ja heelereitä oli ilmoitettu 66! Junnunarttuja oli kymmenen, eli iso luokka oli kyseessä. 
Näyttely oli Nastolassa ja sää paljon parempi mitä ennusteet lupasivat. Tuomarina oli Stella Coombes. Onneksi ei tarvinnut lähteä yksin reissuun ja sain matkaseuraakin mukaan. Näyttelypaikka oli mukava, tuomari antoi kattavat arvostelut, mutta oli silti melko nopea arvostelemaan. Tykkäsin. Ja hienot heelerit voittivat. 
Hilda oli tosiaan yksi niiden kymmenen junnunartun joukossa. Tuloksena ERI/3 SA, johon olen tyytyväinen. Hildis on kuitenkin vasta 10kk, eli nuorimmasta päästä. Kehässä meni ihan mallikkaasti, pöydällä tuomari tutki tarkkaan ja seisoa Hilda jaksoi ihan hyvin paikallaan. Yksilöarvostelussa en saanut sitä ihan niin hyvin liikkumaan, mutta hyvää kokemusta tämä oli meille. 
Eli Hildalla on nyt virallinen näyttelytulos, erinomainen ja sa erikoisnäyttelystä. 

Kiitos Sallamarille kuvista! 


Arvostelu on niin selkeällä käsialalla kirjoitettu, että tälläkertaa laitan näin kuvan kautta

Aadalla on toinen korva pystyssä, Patrikilla on välillä molemmat korvat pystyssä ja Ruskalta tuli terveisiä, että molemmat korvat ovat pystyssä. Melko samalla aikataululla nostaa korvia nämä sisarukset.

Suskun kuvia eiliseltä on nämä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti