21. heinäkuuta 2016

Kuulumiset

Onkin vähän venähtänyt viime päivityksestä. Viime perjantaina olikin kiva päivä koirilla, käytiin Ellan ja Elvin kanssa lenkillä ja illasta Hilda sai vielä Aadan seurakseen leikkimään. Viikonloppuna oli Aada, Papi ja heidän emänsä Roka nähneet ja olipa niillä ollut mukavaa. Harmi kun sattui työpäivä, etten päässyt mukaan. 

Maanantain vapaapäivä käytettiin hyväksi ja käytiin poimimassa marjoja ja juoksuttamassa koiria. Saatiin hyvä saalis vadelmia. Ja aika väsyneet koirat, sillä ne aloitti uimisella, sitten olivat meidän kanssa metsässä ja lopuksi vielä pääsivät järveen vilvoittelemaan. Meidän Tamsku oli etenkin vauhdissa, se tuntui olevan liikkeessä kokoajan. Iltalenkki käytiin vielä Idan kanssa siten että meillä oli yhteensä viisi koiraa :)

Kävin myös tässä joku aika sitten kuuntelemassa SKL uusista sopimuksista luennon. Vaikka uudet sopimukset tuli nyt pentujen yhteydessä jo ennestään tarkkaan luettua, niin ei mennyt silti luento hukkaan. Kertaus ei ole koskaan pahasta ja keskusteluja on erityisen mielenkiintoista kuunnella.

Mamma ja hänen pentunsa 

Papilla on siskolle asiaa

Hilda on marjavahti

Kannatti mennä :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti