13. heinäkuuta 2016

Hilda ja kelpiepennut

Lisäsin tuonne sivupalkkiin Tarmon ja Rokan pennut. Täytyy miettiä jos tekisin kasvateille jonkunlaisen oman sivun, olisikohan se selkeämpi. Mutta sieltä löytyy nyt kaikki. 
Myös pentusuunnitelmat saivat oman laatikon. Tosiaan, uusia suunnitelmia ei nyt heti ole, mutta toki jossain vaiheessa varmasti jotain on mielessä. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo! Seuraava pentue siis aikaisintaan 2017/2018. 

"Mitä onni on?
Onnea ei voi ostaa, ei myydä tai varastaa.
Onni ei tule helposti, eikä se jää pysyvästi.

Yleensä se tulee vaikeimman kautta.
Ja silloin, kun osaat sitä vähiten odottaa.."


Tämä osaltaan pätee kasvatukseen. Isojenkin pettymysten jälkeen mietittiin, yritettiin ja kerrankin onnistuttiin <3

Ja sitä mieltä olen, että jokainen pentue opettaa aina jotain. Ensimmäisen pentueen kohdalla kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Toinen pentue (pentu) syntyi sektiolla, joka oli kokemuksen ja oppimisen kannalta uusi ja opettavainen juttu. Kolmas pentue näytti mitä yhteistyö voi parhaimmillaan olla ja kuinka sitkeys palkitaan. 

Pennuille kuuluu hyvää. Pentunimeltään Patrik on hyvin kotiutunut ja sai nimekseen Papi. Hilda kävi toissapäivänä Papin luona leikkimässä. Aada on nähnyt useasti Alvinia ja Tarmoa. Aada kävi tässä meillä myös kylässä ja Hildan kanssa leikkimässä. Ruska on ollut mukana tallilla ja ollut reipas tallikoira.


Kiitos Tinjalle kun otit Hildasta erkkarissa kuvan

Hilda Suskun kuvaamana

Tämä on silloin otettu, kun Papi asui syntymäkodissaan. Minun rakkaimmat mustat <3

Aada viime viikolla meillä käydessään

Meidän nuoret pimut 

Aada setänsä ja isänsä kanssa 

Ruska 8 viikkoa vanhana Emman kuvaamana

 Niin on nätti!

Papi reilut 8 viikkoisena, muuttopäivänään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti